Reiki-kurssi
Kävin mielenkiintoisen Reiki-kurssin Maaliskuun lopulla. Se antoi eväät ja ohjeet miten hoitaa itseä ja läheisiä. Reiki-energia on universaalia rakkauden ja valon energiaa, jonka kanavana hoitaja toimii. Jokaisella ihmisellä on valmius kanavoida tätä energiaa, jos vain luottaa siihen ja kokee toimivansa puhtaasta sydämestään. Sydämen puhtaus ja intentio onkin tärkeimpiä asioita, joita hoitaja voi vaalia. Energia itsessään toimii aina hoidettavan korkeimmaksi parhaaksi ja harvoin ihminen osaa määritellä mikä olisi hoidettavalle paras. Onkin mahtava kun voi luottaa ja toimia korkeamman energian ohjauksessa ja käyttää sitä toisen parhaaksi. Kun tekee niin rakkaudesta ja puhtaalla intentiolla ei voi kanavoida mitään pahaa tai tehdä asioita väärin.
Tämä on itselle ollut kurssin tärkein oppiläksy, jonka toivoisin kaikkien niin hoitoon tulevien kuin hoidettavien muistaa. Ihana, kun löytää itsestään varmuutta tekemiselleen ja samalla saa apuvälineitä, joiden avulla voi auttaa muita. Usein jo hoitoon tuleminen ja itselle ajan antaminen on tärkeitä askelia omissa paranemis prosesseissa. Antautuminen on kyllä vaikeaa, sillä siihen ei ole minkäänlaisia sääntöjä tai ohjeita. Pitää vain heittäytyä virtaan, kuten yksi ihana hoitaja minulle sanoi.
Tärkein onkin heittäytyä elämän virtaan, eikä meloa sitä vastaan. Mitä enemmän antautuu, sitä enemmän virta kantaa. Niin niitä elämän pieniä ja isoja ihmeitä pääsee todistamaan.
Onkin ollut vapauttavaa antaa luvan itselleen antautua eikä pyrkiä kontrolloimaan. Usein kontrollointi onkin pelosta tapahtuvaa, sillä emme uskalla luopua ja hypätä tuntemattomaan. Onkin ihana muistutus, kuinka mikään ei lopulta ole sinun kontrolloitavissa ;) Se onkin vain yksi iso illuusio, jota mielemme meille luo, jotta olomme olisi turvallinen.
Loppu sanomana voisinkin todeta kuinka tärkeä on luottaa omiin tuntemuksiin ja käyttää sydäntä oman elämän kompassina. Se on tärkein ja oikein ohjaaja, joka sinulla on ja tulee olemaan. Rohkeutta se vaatii, mutta ne ovat rohkeimpia, jotka toimivat pelostaan huolimatta <3
Näillä mietteillä toivotankin Sinulle Ihanaa kevään ja kesän alkua <3
